Kehä I:n ylittävä Viikin puistosilta auki yleisölle

Avajaisissa 1.9. voi tehdä hyönteishotellin ja tutustua mehiläisiin. Avajaiset ovat osa Vihervuoden tapahtumia.

Viikin puistosilta on avattu kävelijöille ja pyöräilijöille. Silta yhdistää Viikin ja Kivikon ulkoilualueet ja sen voi ylittää Kehän liikennettä juurikaan huomaamatta.

Idea Viikin puistosillasta syntyi 1990-luvun alussa Viikin osayleiskaavan laadinnan yhteydessä, kun suunnittelijat huolestuivat Vanhankaupunginlahden herkän luonnonsuojelualueen kuormittumisesta. Ratkaisuksi päätettiin rakentaa Kehän ylittävä silta, joka yhdistää Viikin ja Kivikon ulkoilualueet.

Puistosillan esikuva oli Saksassa Münchenin olympialaisia varten 1970-luvulla rakennettu silta, jota pitkin ihmiset voivat ylittää moottoritien liikenteen heitä häiritsemättä. Idean isä oli rakennusvirastossa työskennellyt maisema-arkkitehti Pentti Peurasuo.

- Puistosilta on esimerkki aidosti urbaanin ja ekologisen kaupunkiympäristön suunnittelusta. Sen ansiosta Viikin ja Kivikon ulkoilualueiden välillä on nyt helppo liikkua. Tällaiset ratkaisut lisäävät koko Helsingin kilpailukykyä ja houkuttelevuutta, Peurasuo sanoo.

Ulkoilija ei huomaa sillalta liikennettä

Liikkujille silta tarjoaa miellyttävän reitin, sillä se muistuttaa puistotietä. Korkeareunaiselta ja normaalia leveämmältä sillalta ei juuri huomaa liikennettä. Kasvillisuutta istutetaan sillalle runsaasti: pihlajia, kirsikkapuita, tuomia sekä havupuita ja nurmea. Ensi kesänä myös sillankaiteet ovat villiviini peittämät, jolloin Kehälle ei juuri sillalta näe. Myös liikenteen melu on vähäistä. Talveksi sillalle tehdään kävelyreitin rinnalle latu.

Puistosillan rakentaminen on osa Kehä I:n parantamishanketta, josta vastaavat Liikennevirasto sekä Helsingin kaupungin rakennusvirasto. Urakan aikana on muun muassa rakennettu Kivikkoon eritasoliittymä, joka yhdistää Viikin, Kivikon ja Myllypuron. Kaikki työt ovat valmistuvat tänä syksynä

Puistosillan avajaisjuhlaa vietetään 1.9.2016 klo 15-17. Sillan avaa apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri. Avajaiset ovat osa Vihervuoden tapahtumia. Viherympäristöliitto ja Suomen Mehiläishoitajain Liitto tarjoavat sekä lapsille että aikuisille ohjatun mahdollisuuden rakentaa oma hyönteishotelli kotipihaan vietäväksi kaupunkipölyttäjien iloksi. Paikalla on myös mehiläistarhuri sekä elämää kuhiseva mehiläispesä lasivitriinissä. Kahvi- ja mehutarjoilu.

Lisätietoja

Liikennevirasto: Projektipäällikkö Jarmo Nirhamo, p. 029 534 3596, jarmo.nirhamo@liikennevirasto.fi
Helsingin kaupungin rakennusvirasto: Projektinjohtaja Eila Suojala, p. 09 310 39 786, eila.suojala@hel.fi
Kreate Oy: Vastaava mestari, Timo Leskinen, p. 0400 543 443, timo.leskinen@kreate.fi

Valokuvia puistosillasta: Flickr

www.liikennevirasto.fi/kivikontie
www.facebook.com/kivikontie


Tapahtumat banneri
kesy banneri