Suomen viheralueet peilaavat itsenäisen kansakunnan kehitystä
Jyväskylässä 8.2. avatuilla Viherympäristöliiton järjestämillä Viherpäivillä on teemana Itsenäisen Suomen viheralueet. Tapa rakentaa ja käyttää viheralueita on muuttunut sadan vuoden aikana. Harvaan asutussa maassa luonto on lähellä, mutta tiivistyvät kaupungit uhkaavat sulkea yhteyden lähiluontoon.
– Suomen itsenäistyessä maan kaupungistuminen oli vielä alullaan. Yli sadantuhannen asukkaan keskuksia oli vain yksi, Helsinki. Vaikka suurempien kaupunkien keskustoihin oli jo rakennettu kiviset ja monikerroksiset umpikorttelialueet ja niitä reunustivat teollisuusvyöhykkeet, suurin osa kaupunkien alasta koostui puutaloalueista eikä maaseudun raja ollut juuri missään muutamaa kilometriä kauempana.
– Kaupunkisuunnittelu oli edistynyt vuosisadan vaihteen jälkeen ja ensimmäinen kaavallinen viheralue oli perustettu vuonna 1914 Helsingin Keskuspuistoon. Silti puistoja suunniteltiin enimmäkseen pienehköinä yksittäisinä erilliskohteina, taustoitti maisematutkimuksen professori Maunu Häyrynen Turun yliopistosta Viherpäivien teemaa.
Kaupungistumisesta huolimatta luonto lähellä
Itsenäisyyden juhlavuonna 1967 elettiin jo toisen näköisessä Suomessa. Maaltamuuton paineessa aluerakentaminen oli käynnistynyt kaupungeissa ympäri maata ja lähiöt limittyivät laajoihin viherkäytäviin ja -verkostoihin. Halpa energia mahdollisti kaupunkirakenteen levittäytymisen ja luonnonläheisyyden. Vaikka viheralueiden toteutus monesti laahasikin rakentamisen perässä, uusista aluekeskuksista tuli myös keskeinen maisema-arkkitehtien ja vihersuunnittelijoiden työkenttä ja niiden maisemasta hyvinvointiyhteiskunnan näyteikkunoita, kertoi Maunu Häyrynen mutta huomautti, että samalla kuitenkin vanhoja kaupunkikortteleita, puutaloalueita ja puistoja tuhottiin surutta uskoen modernin rakentamisen ja liikennesuunnittelun kaikkivoipuuteen.
– Itsenäisyyden alkuaikojen niukoissa oloissa pystyttiin luomaan uudet toiminnalliset reformipuistot kasvavalle kaupunkiväestölle. 1960-luvulla onnistuttiin monin paikoin sulauttamaan aluerakentaminen ympäröivään maaseutuun ja hyödyntämään sen osia kekseliäästi viherverkon suunnittelussa. Nyt on aika keksiä viheralueet taas kerran uudestaan varmistaen kaupunkiluonnon ja urbaanien kulttuuriympäristöjen säilyminen osana tiivistyvän kaupunkirakenteen monimuotoisuutta, muistutti Maunu Häyrynen.
Kaupunkien tiivistäminen uhkaa viheralueita
Maunu Häyrynen arvioi, että nyt kun itsenäisyyttä on kestänyt vuosisadan, viheralueet ovat joutuneet uudelleen valinkauhaan. Kaupunkeja uudistavat ennennäkemättömät mitat saanut kaupungistuminen ja ilmastonmuutoksen sanelema tiivistämistarve. Kehitys on johtamassa myös ylilyönteihin, jossa tiivistämisellä ja uusliberalistisella sääntelyn purkuideologialla perustellaan viheralueiden radikaalia supistamista ja väljien kaupunkialueiden täydennysrakentamista samaan tapaan kuin 1960-luvun edistysuskon nimissä.
Onko viheralueilla suomalaista luonnetta?
Espanjalainen Aalto yliopiston professori ja maisema-arkkitehti Juan Jose Galan luonnehti suomalaisen kaupunkivihreän ominaispiirteitä. Puistojen pinnanmuodot ovat hyvin voimakkaita ja niissä yhdistyy omintakeisella tavalla hallitut ja villit elementit. Luonto ja rakennettu ympäristö limittyvät luontevasti. Nykyaikaisessa suomalaisessa kaupunkivihreässä vähemmän on enemmän vaikuttaa olevan yleinen periaate; vähemmän tarpeettomia elementtejä, vähemmän hallintaa, vähemmän ulkoisia elementtejä, vähemmän keinotekoisuutta tai turhaa muodollisuutta.
– Monet tärkeät asiat tapahtuvat Suomessa viheralueiden ja kallioiden läheisyydessä, ja tämä suuntaus vahvistetaan taitavalla ja menestyksekkäällä julkisten palveluiden ja mukavuuksien asettelulla viheralueille tai niiden lähelle. Näin urheilutilat, kulttuurikeskukset, museot, puutarhat ja suositut kahvilat hyötyvät voimakkaasta synergiasta viheralueiden kanssa, kun taas julkinen liikenne ja jatkuvat jalankulku- ja pyöräreitit tekevät niistä helppopääsyisiä, sanoi Juan Jose Galan ja korosti, että omalla hiljaisella tavallaan suomalaiset hyödyntävät viheralueita monipuolisesti kaikkina vuodenaikoina.