Suomen paras maisemahanke -kilpailu
Tapahtuma alkaa ja päättyy 15.09.2016 23:59. Tapahtumakaupunki on . Tapahtuma on yleisötapahtuma. Tapahtuma on ja tapahtumapaikkaan on esteetön pääsy.
Tapahtuman kohderyhmä on
Suomen paras maisemahanke valitaan valtakunnallisella kilpailulla joka toinen vuosi. Parhaaksi valittu kotimainen hanke on Suomen ehdokas Euroopan neuvoston maisemapalkinnon saajaksi.
Vihervuonna 2016 kilpailu järjestetään jo viidettä kertaa. Kilpailuun voivat osallistua kansalaisjärjestöt sekä paikalliset tai alueelliset viranomaiset, jotka ovat onnistuneesti hoitaneet, suunnitelleet tai suojelleet maisemia. Maisemat ja niihin liittyvät hankkeet ymmärretään kisassa laajasti, ja ehdokkaiksi toivotaankin erilaisia viime vuosien aikana toteutettuja hankkeita. Ne voivat liittyä niin maanpäälliseen kuin vedenalaiseenkin maisemaan, luonto-, kaupunki- tai kulttuurimaisemaan tai vaikkapa äänimaisemaan. Hankkeen kohteena on voinut olla arvokas maisema, arkiympäristö tai huonolaatuinenkin maisema.
Kilpailuaika päättyy 15.9.2016. Kilpailun voittaja julkistetaan 27.10.2016 Säätytalolla Helsingissä järjestettävän Vihervuoden päätöstapahtuman yhteydessä.
Kuva: Tapio Heikkilä
Lisätiedot:
Ympäristöministeriö / Tapio Heikkilä,
etunimi.sukunimi@ym.fi
p. 0295 250 166
http://www.ymparisto.fi/suomenparasmaisemahanke






