Tällä viikolla halataan puita! Puunhalausviikko muistuttaa viherympäristöjen merkityksestä maalla ja kaupungissa

Halaa puuta - arvosta lähiympäristöäsi. Puunhalausviikkoa vietetään ensimmäistä kertaa elokuun viimeisellä viikolla 22.–28.8.2016. Vihervuoden kampanja kannustaa ihmisiä halaamaan puita ja osoittamaan, että he arvostavat omaa lähiympäristöään. Puunhalausviikko on myös osa Suomen Luonnon päivän tapahtumia.

Teemaviikon tavoitteena on kiinnittää huomiota meille tärkeisiin arkisiin viherympäristöihin. Erityisesti kaupungeissa puistot, lähiluonto ja lenkkipolut ovat tärkeitä virkistyspaikkoja. Puiden keskellä, vihreässä ympäristössä mieli rauhoittuu ja aistit heräävät. Tutkimusten mukaan jo 15 minuutin oleskelu puistossa tai metsässä parantaa mielialaa. Vaikutukset ilmenevät muun muassa verenpaineen alenemisena ja sydämensykkeen tasoittumisena. Luontokontaktit parantavat myös ihmisten vastustuskykyä.

Rutista puuta ja jaa kokemuksesi somessa tunnisteella #puunhalausviikko

Etsi lähiympäristöstäsi puu, josta pidät. Se voi olla kaunis, tehdä vehreydellään paikasta viihtyisämmän, se voi olla pieni, suuri, vanha tai nuori, kuten halaajansakin. Puita voi halata kaupungissa, maalla tai metsässä, joko yksin, kaverin kanssa tai isommallakin porukalla. Ajankohdan voi jokainen päättää itse. Puita voi halata esimerkiksi juoksulenkillä, sieniretkellä, Pokémoneja metsästäessä tai kiireisen työpäivän päätteeksi.

Vihervuoden sivuilta (www.vihervuosi.fi) löytyy lisätietoa kampanjasta sekä vinkkejä puiden havainnointiin ja tutkimiseen sekä esimerkkejä erilaisiin luovuutta ja rauhoittumista tukeviin toimintoihin (mm. mielipaikan löytäminen, paljain varpain kävely). Tutkimustietoon perustuva Puun tarina sopii erinomaisesti esim. lapsille luettavaksi. Kannustammekin päiväkoteja, kouluja, kerhoja ja perheitä hyödyntämään materiaaleja puunhalausretkellään.

Kerro omasta puunhalauksestasi sosiaalisessa mediassa käyttämällä tunnistetta #puunhalausviikko.

Halaa puuta – arvosta lähiympäristöäsi Vihervuoden sivuilla: http://www.vihervuosi.fi/content/fi/1/22739/

Halaa puuta – arvosta lähiympäristöäsi Facebookissa: https://www.facebook.com/events/274808099566944/

Kampanjan on suunnitellut Vihervuoden johtoryhmän jäsenistä koostuva työryhmä, jossa ovat mukana Viherympäristöliitto ry, Luke, Suomen 4H-liitto ja Maa- ja kotitalousnaiset. Vihervuosi on ympäristöministeriön nimeämä valtakunnallinen teemavuosi viihtyisämpien lähiympäristöjen puolesta. Vihervuoden pääteema on kestävä suomalainen maisema ja slogan ”Minun maisemani – maalla ja kaupungissa”. Lisää tietoa teemavuodesta ja tapahtumista osoitteessa www.vihervuosi.fi.

Lisätiedot:

Tiia Naskali, projektisihteeri, Viherympäristöliitto ry, tiia.naskali@vyl.fi, p. 050 4381860 
Virpi Skippari, kehityspäällikkö, Suomen 4H-liitto, virpi.skippari@4h.fi, p. +358 44 783 0302
Eeva-Maria Tuhkanen, tutkija, FT, Luonnonvarakeskus (Luke), eeva-maria.tuhkanen@luke.fi, p. +358 29 532 6595


Tapahtumat banneri
kesy banneri